Tiistaina (7.10) herätys kello soi 7.45.
Aamupalalla muroja ja teetä. Leirin ensimmäinen aamuhartaus oli Minnan. Minna
lauloi ja puhui Psalmiin 139 liittyen. Päivän opetus liittyi Paavaliin ja
onneksi Elinan käänsi meille, niin tuo 1,5-2 tuntinen ei mennyt niin, että joku
puhuu ja me emme ymmärrä mitään. Ruoka oli hyvää ja koska kyseessä oli lounas,
meille tarjoiltiin alkuliemi. Ruoan jälkeen meillä oli muutama tunti aikaa
käppäillä ympäriinsä. Me suuntasimme keskustaan kuvaamaan, ostoksille ja
kahvilaan. Arvatkaa mitä, hotellilla saatiin taas hyvää ruokaa. Ilta päättyi
elokuvailtaan; pääosassa Paavali. Mukavan päivän jälkeen uni maittoi.
Keskiviikkona (8.10) oli kammettava itsensä ylös herätyskellon soidessa 7.45. Aamupalan kautta aamuhartauteen, joka oli tällä kertaa mun vastuulla. Puhuin siitä, miten saamme luottaa siihen, että Jumala on aina kanssamme. Hän kuulee ja näkee kaiken. Päivän opetuksen aiheena oli Malakia. Parin tunnin opetushetken jälkeen tarjolla oli alkuliemi ja valtava kasa hyvää ruokaa. Mahat pullollaan oli hyvä suunnata keskustaan kaupoille ja kahvilaan. Tällä kertaa emme viettäneet koko vapaa-aikaa keskustassa, vaan tulimme jo aikaisemmin takaisin hotellille. Hotellin hississä päätin, ettei tuota kameran linssisuojusta nyt mihinkään tarvitse. Joten nyt se elelee mukavasti hotellin hissikuilussa, hyvä minä. Loppuvapaa-aika meni iltaohjelmaa pohtien, laulaen Ratkon kanssa, draamaa harjoitellen ja haahuillen hotellia ympäriinsä. Illalla saatiin taas hyvää ruokaa, namnam. Iltaohjelma oli mun, Mirkan ja Minnan vastuulla ja oli kyllä muuten onnistunut iltaohjelma. Ihmiset nauroi, hymyili ja nautti joka hetkestä. Kaikki tajusivat sketsin ja leikit. Minnan laulu, draama ja Mirkan puhe on yhtä kuin hieno iltahartaus. Illalla minä, Mirkka, Minna, Elina, Ratko ja hänen vaimonsa mentiin porukalla vielä iltakaakaolle. Ratko kyllä hieman erottui porukasta kahvinsa kanssa. Hotelilla kulutin vielä tovin tietokoneen ääressä ja sitten pää tyynyyn ja silmät kiinni.
Torstaina (9.10) herätyskello soi taas 7.45, vaikka uni olisi maistunut kyllä vielä pidempään. Aamupalan jälkeen oli Mirkan aamuhartaus, jossa Mirkka puhui muun muassa isästään. Tuon hartauden aikana iski pikkuinen koti-ikävä ja itku. Oli kiva kun Mirkka ja myös hotellin keittäjä tulivat halaamaan mua. Päivän opetus meni sitten aika sumussa, mutta sen verran tiedän sanoa, että opetuksen aihe oli Elia. Opetuksen jälkeen maha kertoi, että ruokaa ja ruokaa saatiin. Ruoan jälkeen minä, Mirkka, Minna ja Elina lähdettiin autoretkelle. Ensimmäisenä suunnattiin Rijekaan kahvilaan ja H&M:n alennusmyynneille. Sieltä suunnattiin Opatijaan; ajettiin ambulanssia pakoon, nähtiin breikkaava lintu ja kierrettiin rantakatuja kuvia ottaen. Takaisin tullessa ajettiin vähän väärään suuntaan ja ajettiin kumpuilevaa rantatietä, joka pongattiin keskiviikkoiltana. Ennen elokuvailtaa syötiin ja käppäilin rannalla pimeydessä. Illan elokuva oli Fireproof ja suosittelen katsomaan. Loppuilta meni tavaroita pakkaillessa ja sunnuntain saarnapuhetta valmistellessa.
Perjantaina (10.10) herätys olikin 7.15; viimeiset
pakkailut ja huoneesta ulos tasan kello 8. Ennen aamupalaa kannettiin kamat
linkkaan ja istuskeltiin rannalla. Aamupalan jälkeen vietettiin ehtoollisjumista ja otettiin yhteiskuva koko porukalla. Minä, Mirkka
ja Minna mentiin kattamaan pöydät lounasta varten. Lounaan jälkeen matka alkoi
kohti Kutinaa. Merileiri jäi taakse ja matka meni yhden pysähdyksen taktiikalla
mukavasti nukkuen. Kotona taas! Laukkujen purkaminen ja pyykkien peseminen oli
seuraavana ohjelmassa. Minnalla riitti energiaa siihen, että suuntana oli
tanssitunti. Minä ja Mirkka otettiin suunnaksi ruokakauppa. Kuuden aikaan alkoi
pienten lastenkerho. Pelattiin jalkapalloa, laulettiin, kerrottiin
Tuhlaajapoika -kertomus, piirrettiin ja pelattiin pelejä. Tunti vilinää ja vilskettä, jonka jälkeen
pasta ja kalapuikot tietokoneen kera oli mukava lepohetki. Ilta oli
ihmesekoilua ja ihmeääniä, naurua ja kikatusta, huhhuh, mutta saatiin kuitenkin
suunniteltua lauantain pyhäkoulu johonkin malliin.
-Anne
Oi mitä kuvia! Lähetä joku kiva kortti :) tekis kyllä mieli tulla sinne mutten uskaltaudu koneeseen... :(
VastaaPoista