Vaikka minä ja Sini katsottiin yöllä kaksi leffaa ja mentiin
nukkumaan siinä neljän jälkeen kaikkien jutustelujen jälkeen, jaksoi sitä
tiistaiaamulla (25.11) herätä kymmeneltä suihkuun ja laittautumaan uutta päivää
varten. Vielä ennen Serbiaan lähtöä ehdin käydä postissa ja lähettää sille
pienelle synttärisankarille lahjan. Kahentoista jälkeen Jasmina tuli hakemaan
mut ja Minnan ja lähdettiin yhdessä kohti Kutinan juna-asemaa. Jasminan avulla
saatiin ostettua liput, niin että varmasti löydetään oikeaan määränpäähän. Juna
saapui asemalle, halattiin ja niin matka kohti Serbiaa alkoi. Junamatka meni
mukavasti. Neljän tunnin aikana ehdittiin katsomaan kaksi leffaa ja syömään
eväitä. Junalippu tarkistettiin moneen kertaan eri henkilöiden toimesta ja
passiinkin ilmestyi kaksi uutta leimaa. Osattiin hypätä oikealla asemalla pois
junasta ja vastassa juna-asemalla meitä oli Igor. Ihan alkuun Igor esitteli meille
kaupunkia ja sitten mentiin yhdessä syömään. Oli muuten todella hyvää ruokaa ja
samaan paikkaan voisi joku päivä mennä vaikka maistelemaan kakkuja. Ruokailun
jälkeen vietiin matkatavarat rakennukseen, jossa meidän on tarkoitus majailla
seuraava viikko. On muuten hulppea rakennus, ihan kartanon näköinen. Igor
esitteli meille jokaisen huoneen tästä rakennuksesta, jonka jälkeen siirryimme
seuraavaan rakennukseen, jossa Igorin perhe asustelee ja, jossa on esimerkiksi
toimisto yms. Myös tässä rakennuksessa Igor esitteli jokaisen huoneen hyvin
perusteellisesti. Esittelykierrosten jälkeen menimme moikkaamaan käsitöiden
parissa olevia iloisia ihmisiä. Tässä porukassa oli myös vammaisia ihmisiä ja
oli upeaa nähdä, että seurakunta järjestää heille toimintaa. Miten paljon he
iloitsivat, että saivat olla mukana ja miten paljon hymyä se sai minussa
itsessä aikaan. Ryhmäkuvan jälkeen lähdimme Igorin kanssa kauppaan ostamaan
ilta- ja aamupalatarvikkeita. Kun jo Kroatiassa hinnat hämmentävät niin täällä
Serbiassa vielä enemmän. Kroatian puolella 1euro on noin 7,5 kunaa, Serbian
puolella 1euro on noin 120 dinaaria. Ruokaostosten
kanssa lompsittiin takaisin seurakunnalle ja mentiin joksikin aikaa
toimistolle, koska siellä on paras netti yhteys. Pian toivotettiinkin hyvät yöt
ja minä ja Minna mentiin valmistautumaan iltalenkkiä varten. Järjestettiin
tavarat suurin piirtein paikoilleen ja laitettiin lenkkivaatteet päälle. Sitten
suunnattiin reippaina ulos ja kohti porttia ja seuraavaa porttia ja seuraavaa,
kunnes tajuttiin, ettei täältä niin helposti ulos pääsekään, jos ei ninjaile
aidan yli. No laitettiin sitten Igorille viestiä, josko saataisiin avaimet. En
tiedä mitä mahto Igor ajatella, kun lähettiin yheksän jälkeen vielä
lenkkeilemään. Mukava lenkki kuitenkin, vaikka reidet ja kädet vähä jääty.
Mutta niin… Täällä on puhuvat liikennevalot jalankulkijoille ja meillä on kaksi
koirakaveria seurakunnalla, joita päästään sitten ruokkimaan. Tuli huomattua
myös se mitä sanottiin seurakuntaharjottelussa viime keväänä. Varaudu sitten
siihen, ettei kaupasta pääse enää 5minuutissa ulos, kun kaikki tuntevat sinut.
Jep, tuntui, että jokainen vastaantulija tervehti tai jäi juttelemaan Igorin
kanssa. Tuntuu myös, että jokainen varmaan tunnistaa meidätkin kohta, kun Igor
on esitellyt meidät melkeinpä jokaiselle vastaantulijalle, myös poliisisedälle.
No hassua on se, että täällä sitä ollaan Serbiassa, hypättiin vaan junaan ja
parin leiman jälkeen sitä ollaankin Serbian puolella. Iltapala, joka kesti ja
kesti, oli hyvää. Ja kyllä sitä nukkumaankin päästiin mielenkiintoisen päivän
jälkeen.
Keskiviikkoaamulla (26.11) herättiin siinä yheksän ja puoli
kymmenen aikaan. Svetlana kävi moikkaamassa ja toivottamassa hyvät huomenet. Me
laitoimme vaatteet päälle, kävimme syömässä pikaisen aamupalan ja menimme
Igorin ja Svetlanan luo. Suunnittelimme viikon ohjelman, jonka jälkeen
siirsimme kaikki tavarat tuosta hulppeasta kartanosta Igorin ja Svetlanan
kotiin, jossa pääsimme asumaan kivan kodikkaaseen huoneeseen. Muutimme, koska
toisessa rakennuksessa tehdään remonttia, niin ei sitten olla työmiesten
tiellä. Muuton jälkeen, lähdimme tutustumaan kirkkoon, tapasimme kirkon
kellojen soittajan ja laitoimme julisteita tulevista tapahtumista seurakunnan
ja kirkon ilmoitustauluille. Tämän jälkeen lähdimme yhdessä erään seurakunnan
jäsenen kanssa poliisiasemalle ilmoittamaan, että olemme täällä. Sitten oli
aika suunnata ravintolaan syömään jotain suolaista sekä makeaa. Viereisessä
pöydässä istuvat herrat kysyivät olemmeko Espanjasta tau Ruotsista, no ei kyllä
kummastakaan vasn Suomesta. Ravintolasta mentiin kauppaan hakemaan jääkaapin
täytettä ja eilen kirjoitin siitä, miten jokainen vastaantulija kohta tunnistaa
meidät. Kaupassa vanhempi rouva tuli kysymään, olemmeko ne suomalaiset ja osti
meille suklaata. Kaupasta käppäilimme kirkolle, vähän oleilemaan, kunnes
huoneen oveen koputettiin ja saimme vieraaksemme kaksi suloista lasta, Emma ja
Beni tulivat leikkimään meidän kanssa ja myös pieni suloinen kissa. Pian
huoneessamme oli kaivuri, barbeja, vilttejä, tyynyjä, värikyniä, traktori ja
mitähän vielä. Nopeasti vierähti varmaan kaksi tuntia ja vielä olisi voinut
jatkaa, mutta kuudelta meillä oli tapaaminen tulevan sunnuntain
adventtikonsertista. Seitsemältä huoneemme täyttyi nuorista. Tutustuimme
yhdeksään nuoreen, puhuimme tulevista nuortenilloista, kerroimme
opiskeluistamme ja jutustelimme mukavia. Kun muut nuoret lähtivät, seuraamme
jäi vielä kaksi mukavaa tyttöä, Anna ja Ksenija. Annan kanssa sain jutella mm.
lähetystyöstä. Näillä tytöillä oli valtava into siihen, että haluavat tehdä
työtä sen eteen, että voivat kertoa ihmisille Jeesuksesta. Aivan mahtavia
tyttöjä ja oli mukava mennä heidän kanssa vielä syömään ja juttelemaan lisää.
Ihan huippua, voi vitsit! Yhteisen illan jälkeen jokainen meni omaan kotiin.
Illalla minä menin vielä suihkuun, ensiksi kun olin löytänyt sen sieltä
kartanon sokkeloista. Tällä hetkellä jokainen huone on siellä samanlainen,
koska huonekaluja ei ole, niin ei tiedä mitä minkäkin oven takana on. Minna
soitteli ja lauleli vielä illalla ja tovi ehdittiin vielä jutellakin ennen
nukkumaanmenoa.
Torstaina (27.11) herätyskello soi kaheksan aikaan ja kun
olisi noussut heti, olisi aamupalankin voinut syödä rauhassa ja nautiskellen.
Mutta ylös noustiin joskus puoli yheksän jälkeen, vaatteet päälle ja 15min
reipas aamupala. Kakskyt yli yheksän oltiin valmiit lähtemään Igorin kanssa
koululle vierailemaan ja Anna toi meille kassillisen herkkuja; riisipuuroa,
suklaakakkuja ja kääretortun paloja. Myös Anna ja Ksenija tulivat koululle
meidän kanssa. Menimme ehkä noin puoleksi tunniksi yhden ala-asteluokan luokse.
Esittelemme itsemme, näytimme missä Suomi sijaitsee Euroopan kartalla, missä
asumme ja miltä kotipaikkanne näyttävät sekä miltä koulumme näyttävät. Lopuksi
lauloimme yhdessä suomeksi "Jumalan kämmenellä". Pieni kierros vielä
koululla ja sitten takaisin seurakuntatalolle. Tapasimme lisää seurakunnan
jäseniä ja sen jälkeen menimme jatkamaan aamupalaamme. Toisen aamupalan jälkeen
mentiin huoneeseen loikoilemaan ja pian kuului hiljainen koputus. Emma tuli
kylään ja myös pieni suloinen kissa. Siellä ne leikki sängyn alla, Emma hihitti
ja kissa maukui. Jonkun ajan päästä Igor tuli kysymään, haluaisimmeko lähteä
käymään torilla. Torioppaaksi saimme yhden seurakunnan jäsenistä, joka osti
meille torilta myös mandariineja. Torilta tultiin takaisin sisälle lämpimään ja
se tunne, kun sai villasukat jalkaan! Molemmat tais jossain vaiheessa torkahtaa
ja ottaa päikkärit. Pikku hiljaa alkoi mahakin kurnia ja matkalla keittiöön
annettiin myös koirille mahan täytettä. Leivinpaperia ei löytynyt, niin käytiin
sitten lainaamassa Igorin luota foliota. Sitten ranut ja kalapuikot uuniin.
Seuraavaksi suuntana oli oma huone ja nuorteniltojen suunnittelua. Väännettiin
muutama tovi mun Kutinassa pitämää saarnaa enkuksi perjantain nuortenillan
opetusta varten. Jossain vaiheessa Beni ja Emma tuli meidän luo kyläilemään ja
naureskelivat kovasti sille, kun yritettiin ääntää jotain enkun sanaa eikä
millään meinannu mennä oikein. Niin ja ilmestyi meidän huoneen lattialle myös
Benin tekemän hampurilainen. Seitsemäksi mentiin esittelemään itsemme
rippikoulunuorten vanhempainiltaan. Viiden minuutin esittelyn jälkeen olimme
vapaita ja valmiit jatkamaan saarnaan kääntämistä. Jossain vaiheessa alkoi
ruoka houkuttelemaan, joten käppäilimme keittiöön iltapalalle. Illalla päätimme
mennä ajoissa nukkumaan, koska seuraavana päivänä olisi herättävä ajoissa. Oli
kuitenkin vielä pakko laittaa enkuksi käännetty saarna google -kääntäjään ja
katsoa millainen suomenkielinen versio sieltä mahtoi tulla ja hauskaltahan se
kuulosti.
Perjantaiaamuna (28.11) oli noustava niin, että ehti ennen
kahdeksaa kirkkoon. En oo muuten koskaan ennemmin ollu tuohon aikaan kirkossa.
Kirkossa oli rukoushetki ja myös me pääsimme esittelemään itsemme. Rukoushetken
jälkeen mummot kiipeilivät pöydillä ja vaihtoivat kirkon vaatetuksen
adventtiajan väreihin. Yhteiskuvan jälkeen tulimme kämpille takaisin ja menimme
aamupalalle yhdessä Svetlanan kanssa heidän kotiinsa. Täyttävän aamupalan
jälkeen oli pakko mennä jatkamaan unia, koska oli vaan niin väsyny olo. Sillä
aikaa kun mä nukuin, Minna oli käyny tv-haastattelussa. Suunniteltiin lauantain
nuortenillan opetusta ja väritettiin Emman kanssa värityskirjan kuvia. Puoli
kolmen aikaan mentiin syömään Igorin ja Svetlanan luo yhteinen lounas. Tarjolla
oli perinneruokaa ja totta kai alkuliemi. Samalla kun söimme lounasta, saimme
seurata Emman sirkus- ja tanssiesityksiä. Benikin tuli kotiin päiväkodista ja
seurasimme kun hän ajeli polkutraktorilla ympäri olohuonetta ja keittiötä. Kun
ruoka oli syöty, me lähdimme jatkamaan lauantain nuortenillan suunnittelua. Seitsemän
aikaan menimme seurakunnan saliin odottamaan nuoria nuorteniltaan. Ensin saapui
Emma ja Beni ja rupesi näyttämään ettei nuoria tulisi koko nuorteniltaan. Pikku
hiljaa porukkaa kuitenkin alkoi lapata sisään ja paikalla taisi olla kuusi
nuorta, plus me, Igor, Emma ja Beni. Ensiksi lauloimme ja rukoilimme. Minä
pidin opetushetken Jumalan suunnitelmista ja huolenpidosta, jonka jälkeen
laulettiin lisää. Sen jälkeen oli vuorossa hauska osuus eli suomalainen
bussipysäkki -leikki ja James, norsu ja leivänpaahdin -leikki. Lopuksi
laulettiin vielä laulu, mutta nuortenilta ei suinkaan loppunut tähän, koska
nuoret halusivat laulaa lisää ja uusia leikkejäkin oli kokeiltava. Aika
vierähti nopeasti ja nuorten oli lähdettävä kotiin. Me lähdimme ruokkimaan
koirat ja tekemään myös iltapalaa itsellemme. Ranut ja munakas molemmille
jääteen kanssa ja oli muuten täyttävä iltapala. Illalla pohdittiin vielä
kovasti, mitä laitetaan päälle seuraavan päivän ostosreissua varten. Molemmat
istuu matkalaukkunsa vieressä ja pohtii ääneen, mitä ihmettä mä puen huomenna
päälle. Jonkinlaiset vaateyhdistelmät saatiin aikaan ja ihan oli värit
kohdillaan. Siinä vaiheessa, kun meni nukkumaan, oli päällimmäisenä mielessä ajatus;
huomenna pitää herätä aikasin.
Lauantaiaamulla (29.11) herättiin seitsemän jälkeen ja
laitettiin ittemme shoppailukuntoon. Muutamaa minuuttia yli kaheksan oltiin
valmiit ja Anna tuli isänsä kanssa hakemaan meitä ja niin matka alkoi
autolla kohti juna-asemaa ja junalla
Belgradiin ostoksille. Minä, Minna, Anna, Ksenija, Kristina ja yksi tyttö,
joka taisi olla jonkun näiden sisko saimme kulumaan ostoskeskuksessa mukavat 6
tuntia ja kyllähän sieltä myös jotain tarttui mukaan. Löysin esimerkiksi
talvitakin ja en oo kyllä aiemmin maksanu talvitakista kymppitonnia. Yritettiin
tähdätä junaan, joka lähti puoli viisi, mutta vaikka juostiin, myöhästyttiin.
Sitten istuttiin puolitoista tuntia ulkona juna-asemalla, puhallettiin purkkapalloja ja syötiin digestive-keksejä.
Lopulta juna saapui asemalle ja matka takaisin Stara Pasovaan alkoi. Kun juna
saapui Stara Pasovaan, Annan isä tuli hakemaan meidät asemalta ja vei kirkolle.
Vähän vaatteiden vaihtoa ja puoli kaheksan aikaan aloitettiin nuortenilta
kahdeksan nuoren kanssa. Rukoiltiin ja laulettiin, jonka jälkeen katsoimme
Kls:n Kuoliaaksi vaiettu -biisiin tehdyn videon koulumaailmasta. Minna piti
opetuksen siitä, miten meidän kristittyjen tulisi toimia omassa arjessamme
niin, että voisimme kaikessa loistaa Jumalan kirkkautta ja rakkautta.
Opetushetken jälkeen lauloimme ja ehdimme leikkiä suomalaista jalkaleikkiä,
(olkoon se tällä kertaan se niminen), ennen kuin alkoi joulukoristeiden laitto
seurakuntasaliin. Seurakuntasaliin tuli jouluinen tunnelma, mutta mitä sen eteen
tehtiin… Rakennettiin kuusi ja koristeltiin se, pelattiin pesäpalloa välineinä
luuta ja joulupallo, otettiin paljon kuvia, kuunneltiin joululauluja,
laitettiin rusetteja verhoihin, naurettiin, rikottiin pieni lasi tulisijasta ja
siivottiin sotku sekä kaiken kukkuraksi hymyiltiin paljon, erityisesti Minnan
kameraan. Jouluisen tunnelman jälkeen alkoi maha kertoa tyhjyydestään ja
päätettiin mennä syömään iltapalaa. Nuoret lähti kotia kohti ja minä ja Minna
mentiin lämmittämään loppu riisipuuro ja paistettiin viimeset kananmunat.
Sitten kämpille pakkailemaan tavaroita ja päivän ostoksia matkalaukkuun.
Harjoiteltiin sunnuntain jumista varten yhtä laulua ja juteltiin vielä Igorin
kanssa päivän kuulumisista. Harmi kun pitää maanantaina lähteä takaisin Kutinaan,
kyllä täällä olisi voinut kauemminkin olla.
Sunnuntaina (30.11)sai nukkua vähän pidempään, koska
noustiin siinä yheksän jälkeen valmistautumaan uuteen päivään. Kymmeneltä alkoi
jumalanpalvelus kirkossa ja Igor ohjasi meidät eteen istumaan. Oli kirkossa muuten
porukkaa, koko kirkko aivan täynnä. Jumalanpalveluksen alussa minä ja Minna
lauloimme laulun (Minun käteni soi), jonka jälkeen Minna avasi tuo laulun
sanoja ja kertoi siitä miten meille on annettu kaksi kättä, mutta aina niillä
ei osaa tehdä niitä hyviä tekoja, mutta kun annamme ne Jumalan käyttöön voimme
olla varmoja, että saamme olla Jumalan käytössä ja Jumala tekee niin kuin
parhaaksi näkee. Minä kerroin
kirkkoväelle keitä olemme ja mitä teemme täällä sekä siitä miten mahtavaa on
ollut olla Serbiassa, tavata mukavia ihmisiä ja erityisesti niitä nuoria,
joilla on valtava halu oppia Jumalasta ja tehdä työtä sen eteen, että muutkin
voisivat oppia tuntemaan Jumalan. Kun meidän osuus oli hoidettu, lähdimme
nuorten sekä ison lapsilauman kanssa kohti seurakuntataloa. Vanhemmat ihmiset
jäivät jumalanpalvelukseen ja lapset ja nuoret menivät pyhäkouluun. Kerroimme
lapsille ja nuorille pienet todistuspuheet omasta elämästämme ja siitä miten
Jumala on vaikuttanut elämässämme, mitä Hän on elämässämme tehnyt. Todistuspuheiden
jälkeen opetimme heille suomenkielisen laulun; Jumalan kämmenellä. Vaikka laulu
oli suomeksi, lapset lauloivat hyvin mukana. Pyhäkoulun päätteeksi leikittiin
damdamdidi -laululeikkiä ja James, norsu ja leivänpaahdin -leikkiä. Kun lapset
olivat lähteneet, otimme vielä ”muutaman” ryhmäkuvan ja laitoimme
seurakuntasalin järjestykseen. Pyhäkoulun jälkeen minä ja Minna laitoimme
itsemme valmiiksi lounasta ja vierailua varten. Hetken päästä eräs vanha herran
haki meidät ja ajelimme autolla hänen kotiinsa. Siellä vastassa oli hänen
poikansa ja vaimonsa sekä nainen, joka oli ehkä heidän perhetuttunsa. Ensimmäiset
puolitoista tuntia katsoimme, kun naiset laittoivat ruokaa, joimme
tervetuliaisliköörisnapsit, syötiin alkupalaa ja hymyilimme, koska yhteistä
kieltä ei ollut, vasta sitten kun Igor ehti tulla lounaalle. Igorin jälkeen
paikalle alkoi saapua myös muita herroja ja yksi nainen. Pian pöydän ääressä
oli monta nälkäistä ihmistä ja pöytä täynnä ruokaa. Alkuliemen jälkeen oli
tarjolla muutamaa lajia lihaa, monia salaatteja ja erilaisia perunoita sekä
jälkiruoaksi montaa lajia kakkuja. Ennen kuin meidän oli lähdettävä takaisin
seurakuntatalolle, minä ja Minna lauloimme ”Halleluja, tunnet sydämeni” -laulun
ja otimme ryhmäkuvan sekä kuvan talon isännän kanssa. Ruoka oli erittäin hyvää ja ihmiset
ystävällisiä ja iloisia. Saimme kotiinviemisiksi yrttikimpun, joka taisi olla
rosmariinia. En tiedä tarkkaan, mutta ainakin se tuoksui ihanalta. Saimme
kyydin seurakuntatalolle samaiselta vanhalta herralta ja takaisin päästessämme
antoi Igor meille luvan mennä lepäämään ennen kello kuuden konserttia. Vähän
vaille kuusi lähdimme käppäilemään kirkkoa kohti kitara kainalossa. Konsertin
alkuun me esittelimme itsemme, lauloimme laulun (Taivaan Isä suojan antaa),
sytytimme ensimmäisen adventtikynttilän ja sanoimme muutaman sanan siitä, miten
meidän tulisi loistaa Jumalan kirkkautta jokapäiväisessä elämässämme ja kaikki
tuo kuvattiin telkkariin, jee! Konsertti kesti kaiken kaikkiaan noin 1,5tuntia.
Kolmen miehen yhtyettä oli tullut kuuntelemaan kirkon täydeltä porukkaa. Me
emme ymmärtäneet mitään, mutta laulujen sanat olivat kuulemma syvällisiä ja
myös välipuheet olivat hyviä. Konsertin jälkeen saimme seurakuntaväeltä lahjat;
suklaata ja huoneentaulut, jonka jälkeen otimme yhteiskuvan illan yhtyeen
kanssa. Kirkosta kävelimme seurakuntatalolle ja sovimme Annan, Ksenijan ja
Boriksen kanssa, että menisimme yhdessä viettämään iltaa kahvila-ravintolaan.
Vähän meni sekaisin, että missä oli tarkoitus tavata, mutta lopulta istuimme
pöydän ääressä hyvän ruoan ja teen kanssa. Noin kaksi tuntia hurahti nopeasti,
kun juttelimme kaikenmoisista jutuista ja harjoittelimme sanoja toistemme
äidinkielillä. Mahtava ilta täynnä naurua ja iloisia ilmeitä. Kun tulimme
seurakuntatalolle, halasimme toisimme ja lopuksi vielä yhteinen ryhmähali.
Viikko näiden ihmisten kanssa ei vain riitä, miksi pitää lähteä jo huomenna,
tahtoo olla näiden ihmisten kanssa vielä enemmän, höh, ei kiva. Sanoin ei pysty
kuvailemaan sitä tunnetta, sitä lämpöä ja rakkautta mitä on saanut kokea. Näitä
ihmisiä en unohda ja aion pitää yhteyttä heihin. Näiden ihmisten kanssa vain
viihtyi niin hyvin. Heille opetettuihin sanoihin/lauseísiin kuului myös nämä;
Rakastan sinua, olet hullu! Näin on, mahtavia tyyppejä, jotka osasivat
todellakin pitää hauskaa. Voisin hehkuttaa tätä asiaa vielä muutaman rivin
verran, mutta nyt päästäänkin siihen päivän ”ihanimpaan” osuuteen. Illalla
putsattiinkin sitten tämän suloisen pikkukissan ruikut lattialta. Niin ”ihana”
päätös päivälle!
Maanantaina (1.12.2014) taisin nousta yhdeksän aikaan. Puoli
kymmenen aikaan istuttiin Igorin kanssa aamupalapöydässä ja keskusteltiin
menneestä viikosta. Kaikki totesivat, että viikko oli ollut oikein hyvä ja
ihmiset olivat tykänneet vierailustamme. Aamupalan jälkeen meillä oli vielä
aikaa pakata loput tavarat laukkuihin, käydä kaupassa ostamassa matkaevästä,
jonka jälkeen oli sanottava heipat seurakunnalle ja suunnattava juna-asemalle.
Ahtauduimme erään seurakunnan jäsenen Ladaan ja ajelimme asemalle. Igor ja tämä
seurakunnan jäsen saattoivat meidät junaan, sanoimme heipat ja hyppäsimme
junaan. Junamatka Kutinaan kesti noin viisi tuntia ja rajalle tultaessa tuntui,
että juna tutkittiin kyllä niin perusteellisesti, koska juna seisoi asemalla
niin kauan. Junamatkalla ehdittiin kuitenkin katsoa taas kaksi leffaa, niin
ihan mukavastihan tuo paluumatka meni. Oli niin outoa tulla takaisin Kutinaan
ja astella yläkerran keittiöön. Mutta pian päästiin taas kiinni siihen tuttuun
arkeen, kun asteltiin King’s pubiin syömään. Juujuu-mies oli meitä vastassa ja
oli outoa kun kuitissa luki 29, eikä esimerkiksi 1150. Niin ja eilen mun
pankkikortti meni vanhaksi, niin nyt eletään sitten loppuaika ilman
pankkikorttia, jee. Illalla suunnittelin Minnan kanssa
keskiviikon raamattupiiriä ja kun haluaa laittaa blogiin paljon kuvia, koneella pitää istua sitte muutama tunti. Mutta nyt pikku hiljaa nukkumaan. Seurakuntavierailu Serbiassa oli mahtava ja täynnä ihania ihmisiä<3
-Anne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti