sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kakkuja, kirkkoja ja King's pub!

Tiistai meni mun mielestä todella rennoissa merkeissä. Heräsin siinä joskus 11 aikaan ja tuttuun tapaan istuttiin keittiössä jokainen omilla koneilla välillä syöden aina neljään asti, jep jep. Tiistaina käytiin ensimmäiset ohjauskeskustelut. Sovimme, että jokaisella olisi se puolituntia aikaa jutella Elinan kanssa, mutta jokaisen vuoro venyi kyllä sinne lähemmäksi tuntia. Sillä aikaa kun odottelin omaa vuoroani, tapasin yhden Kroatiassa työskennelleen lähetystyöntekijän, Railin. Löysin myös jalkapallon, jee ja sain myös Goranin hetkeksi aikaa mun jalkkiskaveriksi. Jalkapallo oli kiva löytö, mutta kolme etanaa kuolleen hiiren kimpussa ei ollut. Täällä on siis lihansyöjäetanoita. Ohjauskeskustelun jälkeen lähdettiin ensiksi ensiapuun, jossa Minnalle tehtiin nopea tarkastus, jonka jälkeen suuntana oli apteekki. Toivottavasti flunssa ja kuumeilu menisi pian ohi. Lopuksi suunnistettiin koko porukalla King's pubiin syömään ja oi että mitä ruokaa. Ennen kuin käppäiltiin takaisin kämpille, käytiin repimässä vähän käteistä seinästä. Ilta meni yhdessä tutustuen Carlan poikakaveriin Pasiin, joka tuli viikoksi Kroatiaan lomailemaan. Aamulla Mikko ja Priscilla lähtivät Suomeen ja läpsystä vaihto saatiin taas meille mukava suomalainen vieras tänne. Yhteinen ilta päättyi kommunistipokeriin, joka oli kyllä mielenkiintoinen peli, kunhan vain pokka pysyis.

Voitteko muuten kuvitella, että keskiviikkona herättiin jo ennen yhdeksää. Puoli kymmenen aikaan oltiin Kutinan seurakuntanaisten kanssa yhteisessä rukouspiirissä ja käytiin läpi Sananlaskujen viimeistä lukua. Rukouspiirin jälkeen sovimme yhteisen päiväohjelman ja päivä alkoi kuulostamaan oikein hyvältä. Ensiksi minä, Minna ja Mirkka menimme kiertämään toria. Siellä oli muun muassa luutia, paprikoita, kaaleja, vaatteita, kenkiä ja sipuleita. Torikierroksen jälkeen Minna päätti mennä lepäilemään kämpille ja minä ja Mirkka jatkoimme matkaa kirjakauppa Tipiin. Sieltä mukaan tarttui molemmille kroatia-englanti –sanakirjat. Päätimme vielä mennä ruokakauppaan ostamaan ruokaa ja juotavaa. Tiistaina King's pubissa ollessa tilasimme vettä ja vesipullossa oli teksti, jossa oli jokin viisaus. No kaupassa ollessamme sitten käytimme runsaasti aikaa siihen, että luimme kyseisistä pulloista, mikä viisaus kussakin pullossa lukisi. Koska hyllyjä oli enemmän kuin yksi, aikaa tosiaan meni ja vielä kun innostuttiin kuvailemaan tekstejä, koska jokaista hyvällä tekstillä varustettua pulloa ei viitsinyt ostaa. Kaupasta käppäiltiin kämpille ja ruoaksi pastaa ja kananugetteja. Mirkka yritti ehkä säästää aikaa, ottamalla kananugetit ja ketsupin vessaan mukaan ja syödä ne sitten siellä. No ei, mutta jossain vaiheessa katoin, että okei, Mirkka menee vessaan kananugettejen ja ketsupin kanssa. Muutama sekunti myöhemmin molemmat nauraa mahat kipeenä, että mitähän juuri tapahtui. 



Nauruterapian jälkeen minä ja Mirkka lähdettiin Annan tyttären viinitilalle. Harmittaa, kun Minnan tauti on niin sitkeä, että toiselta on voimat poissa ja sitten joutuu jäämään peiton alle lepäilemään. Viinitilalle mutkiteltiin Annan auton kyydissä. Perillä meitä vastassa oli Annan tytär ja hänen miehensä. Anna oli menossa auttamaan tytärtään jonkun paprikasörsselin teossa, voi kun muistaisi sen nimen ja ajateltiin, että me varmasti menemme auttamaan. No he sanoivatkin, että nyt te olette vapaita menemään minne haluatte, aikaa melkein kaksi tuntia, selvä. Anna antoi meille molemmille viikunat ja näytti pienen tien, joka johti metsään. Selvä, sinne siis. Tie oli alamäkeä ja kurainen, joten matka tietä alas oli liukastelua ja pieniä kiljahduksia. Kun mäki oli selvitetty, silmiemme edessä aukeni upea näky. Mä rakastan kulkea metsässä, joten myös nyt metsässä kulkeminen oli yhtä ihailua ja nautiskelua. Maa täynnä lehtiä, ruusumattoja, korkeita puita, nousuja, laskuja, hämähäkkejä, tammenterhoja, sammakoita, mutaa ja muuta mukavaa. Suunta ei aina ehkä ollut niin selvä, mutta sienestäjän neuvojen avulla löysimme takaisin Annan tyttären viinitilalle. Mahtava puolentoista tunnin seikkailu kauniissa metsässä. Saatiin vielä hyvät tarjoilut; kukkamehua ja suolakeksejä paprikasörsselin kera. Kohta suuntana olikin jo seuraava paikka, joten sanoimme heipat. Tuonne on kyllä vielä päästävä uudestaan. 

 

Viideltä kirkolla alkoi naistenpiiri, sellainen toimintakerho. Seurakuntanaiset kokoontuivat yhteen; tällä kertaa ohjelmassa oli muun muassa hunajapurkkien koristelua. Jossain vaiheessa minä liukenin paikalta pelaamaan Goranin kanssa jalkapalloa. Kiva, että myös täällä mulla on tämmönen jalkapallokaveri, niin kuin pikkusisko kotona. Tällä hetkellä mä johdan 3-2, mutta peli ei kuulemma vielä loppunut eli se jatkuu vielä joku toinen päivä ja selviää kumpi on voittaja. Kahdeksan aikaan löysimme itsemme tanssistudiolta, mutta ilmoittautuminen tanssitunneille jäi vielä myöhemmäksi. Pasi ja Carla kutsui meidät syömään. King's pub täytti jokaisen mahan pullolleen, kiitos King´s pub. Illalla minä, Mirkka ja Pasi otimme vielä erän kommunistipokeria ja koska keskustelu vain jatkui ja jatkui, menimme nukkumaan vasta puoli kolmen aikaan. 

 

 Torstaina heräsin siihen, että Minna oli taas reippaana herännyt aikasemmin kuin minä ja Mirkka ja tuli kymmenen aikaan sanomaan, että meeting Elinan kanssa kello 12. Eli ylös sängystä ja nokka kohti aamupalaa. Minna jäi kämpille vielä lepäilemään ja minä, Mirkka ja Elina otimme ensiksi suunnaksi erään mummon kodin. Siellä vastassa oli mummo ja hänen siskonsa, joka oli tullut vierailulle Saksasta. Pientä jutustelua ja keksejä, jonka jälkeen suuntasimme seuraavaan paikkaan. Siellä meitä oli vastassa pieni ja suloinen, noin 1-vuotias tyttö ja hänen äitinsä. Tuo pikkuinen otti minut ja Mirkan hyvin vastaan, hän ei vierastanut yhtään ja innostui heti leikkimään kanssamme. Muun muassa Mirkan korut sai kyytiä ja myös silmälasit tuntui tätä neitiä kiinnostavan. Kävimme vielä tekemässä kymmenen minuutin lenkin rattailla ja ehdimme juuri sadetta pakoon takaisin sisälle. Mukavaa, että tätä tyttöä ja hänen äitiään mennään moikkaamaan varmasti vielä monta kertaa. Arvatkaa mistä haettiin ruokaa mukaan ja mentiin kämpille syömään, no King's pubista. Sitten vaan nautittiin hyvästä ruoasta ja oltiin koneella. Kuudelta lähdettiin moikkaamaan suomalaisporukkaa Kutinan hotellille. Jee, lisää suomalaisia. Kyseessä oli siis vanhemman ikäryhmän naiset ja miehet, yhteensä noin 30. Jätettiin porukka rauhassa majoittautumaan ja lähdettiin itse kauppaan. Kaupasta mukaan lähti muun muassa sitruunoita, valkosipuleita, reikäkauha ja kuulokkeet. Se sylin kokoinen vesimeloni jäi onneksi vielä kauppaan, koska edes puntari ei suostunut punnitsemaan sitä. 

Loppuilta olikin pitkä. Mentiin ensiksi Pasin kanssa King's pubiin syömään ja sieltä tulimme kämpille. Keskusteluja riitti kolmeen asti yöllä. Itsellä oli pää kyllä täynnä niin isoja juttuja ja ajatuksia. Täytyy vaan sanoa, että oon kiitollinen näistä kahesta huippunaisesta ja siitä, että saan olla täällä just näiden ihmisten kanssa. Saan olla kiitollinen myös siitä, että oon saanu mahdollisuuden tutustua myös Pasiin, tää kaveri on mahtava. Tällä hetkellä tuntuu siis siltä, että on niin upeeta olla täällä. Ympärillä hienoja ihmisiä, tarkoittaa; mun on hyvä olla. Mä pääsin nukkumaan vasta neljän aikaan, koska olin päättänyt, että menen suihkuun. Sen verran noita hiuksia, että niitä ei ihan yhtäkkiä aamulla kuivatakaan.


Jos valvoo myöhään, seuraavana aamuna herääminen on tuskaa. Erityisesti silloin, kun pitää herätä herätyskellon pärinään. No lopulta sain itseni ylös sängystä, vaatteet päälle, leipä mukaan ja kohti Kutinan hotellia. Harmi, että Minnan tauti on niin sitkeä, että se vain jatkuu ja jatkuu. Nyt rukousta kehiin, että saadaan Minna terveeksi. Bussi täynnä suomalaisia ja yhtenä matkaoppaana Goran lähtivät tutustumaan kahteen kirkkoon, Kroatian historiaan ja maisemiin puoli kymmeneltä. Perjantaipäivän reissu piti sisällään myös rentoutumisen kylpylässä. Loppumatka meni unessa ja muutenkin päivä meni aika sumussa, koska silmät ja pää oli aika kipeät. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä sota-alueet, peltomaisemat ja kranaatin sirpaleista vaurioituneet kerrostalot sekä kuulla usean ihmisen tarinoita siitä, millaista elämä oli sota-aikaan ja mitä kaikkea he ovat joutuneet kokemaan. Takaisin Kutinan hotelille tultiin kuuden aikaan. Minä ja Mirkka lähdimme vielä villapaitakauppaan, koska täällä on aika viileät oltavat. Mukaan saimme myös kaksi naista suomalaisporukasta. Jokainen löysi jotain lämmintä ja mukavaa. Naiset lähtivät takaisin hotellille syömään ja minä ja Mirkka menimme hakemaan King´s pubista ruokaa. Laskujeni mukaan siis viides kerta neljän päivän aikana. Loppupäivä on vietetty kämpillä syöden ja tuskaillen sitä, että netti ei toimi, mutta toivottavasti Neno tulee auttamaan asian kanssa jossain vaiheessa. Vielä on pakko saada teetä lämmittämään kroppaa ja sitten ajoissa nukkumaan.



Lauantaina saimme nukkua pitkään, koska päivän ohjelma alkoi vasta kahdelta. Kahdelta koko suomalaisporukka kokoontui Kutinan kirkkoon, jossa tarjolla oli valtavasti syötävää; suolaista ja makeaa ja molempia varmaan seitsemää laatua. Täällä tosiaan saa vatsansa täyteen herkkuja, varsinkin kun kaikki mitä jää yli menee meidän jääkaappiin ja meidän homma on tietysti popsia ne kaikki. Kirkolla esiteltiin myös kirkon työntekijät, naiset; jotka ovat kaikkien herkkujen takana, meidät harjoittelijat ja tämän lisäksi saimme kuulla kirkon historiasta. Puoli viideltä suuntasimme tanssistudiolle, jossa M18-tanssiryhmä oli valmistellut meille monia esityksiä sekä nuorten todistuksia. Kaikilla oli mahdollisuus maistaa brasilialaisten tekemää suklaaleivosta ja kanapiirasta sekä ostaa muun muassa t-paitoja ja tällä tavoin tukea tanssistudion toimintaa. Esitysten ja jutusteluiden jälkeen suomalaisporukka lähti kohti hotellia, mutta me jäimme seitsemältä alkavaan nuorteniltaan. Nuorten esitykset, todistukset ja nuortenilta saivat minut kiittämään Jumalaa, miten suuri ja mahtava Hän on. Miten Jumala vaikuttaa ja miten onnelliseksi ja iloiseksi Hän tekee ihmisen. Sanotaan myös, että hyvä ruoka, parempi mieli. Seuraava päämäärämme oli ruokapaikka. Minä, Minna, Mirkka ja Pasi istuimme taas King's pubissa. Monesko kerta tämä jo oli? Mutta miksipä ei, ruoka on hyvää ja tarjoilija puhuu suomea; ainakin joo- ja juujuu-sanojen verran. Matka kämpille meni hihitellen/nauraen, mikä tarkoittaa varmaankin, että kaikki oli hieman väsyneitä. Väsymyksestä huolimatta jaksoimme mennä juomaan porukalla teetä ja pelaamaan kommunistipokeria. Tarkoitus oli mennä ajoissa nukkumaan, mutta se ei ehkä ihan onnistunut.


Silloin kun herätyskello soi, pitäisi nousta saman tien ylös, koska tänäänkin kävi niin, että kipitimme leivät kädessä Kutinan hotelille, josta matkamme alkoi kohti päivän ensimmäistä jumalanpalvelusta. Matka kesti sen aikaa, että ehdin nukahtaa. Perille tultaessa vastassa oli pieni kirkko ja iloisia ihmisiä. Pian kirkko oli täynnä ihmisiä ja laulu raikasi. Arvatkaa vaan mitä tapahtui jumiksen jälkeen… Oli yhteiskuva ja kirkkokahvit eli pöydät täynnä leivonnaisia ja niin monta lajia, ettei kaikkia vain pystynyt maistamaan. Ja taas syötiin, niin kauan kuin pieni reipas tyttö jaksoi käydä tarjoamassa kakkuja kirkkoväelle. Matkalla takaisin Kutinan hotellille Goran kertoi hieman itsestään ja täytyy sanoa, että on kyllä reipas poika. Koulusta kotiin tullessaan hän tekee läksyt ja sen jälkeen soittaa Elinalle, että olisiko kirkolla jotain hommaa, mitä voisi tehdä. Välillä hän pesee lattioita, tiskaa astioita, toimii suntiona, tekee kaiken sen mitä häntä vain pyydetään tekemään ja nauttii siitä, että saa auttaa. Hatun nosto Goranille! Puoli kahden aikaan olimme hotellilla, joten menimme reippaasti kauppaan. Ennen kahta saimme itsemme kuitenkin ulos kaupasta mukana muun muassa värkit ruokaan. Kämpille tultaessa teimme pastasalaatin ja söimme. Ehdin vielä ottaa päikkärit ennen päivän toista jumista, joka tällä kertaa oli ehtoollisjumalanpalvelus. Kirkko oli aivan täynnä, eikä kaikki mahtunut istumaan edes kirkon puolelle. Minä sain lukea VT:n ja UT:n tekstipätkät suomeksi ja toinen lukija luki samaiset tekstipätkät kroatiaksi. Jumis pidettiin siis molemmilla kielillä, joten myös saarna tuli suomeksi ja kroatiaksi. Seijan oli tarkoitus puhua kroatiaksi ja Elinan oli tarkoitus sitten kääntää Seijan sanomiset suomeksi. Välillä puheenvuorot menivät kuitenkin sekaisin ja Seija puhuikin vahingossa suomeksi ja Elina käänsikin sen sitten kroatiaksi. Saarna oli hyvä ja sai aikaan myös naurua pienten kommellusten takia. Tanssiryhmän nuoret olivat laulamassa ehtoollisen aikana sekä yhden oman esityksen ajan englanniksi. Heidän laulunsa olivat rauhoittavia ja tuli jotenkin tosi hyvä ja levollinen mieli. Kirkko oli täynnä ihmisiä, jotka puhuvat eri kieltä ja ovat eri maista ja kulttuureista, mutta silti siskoja ja veljiä Jeesuksessa Kristuksessa, yhtä isoa perhettä. Näiden ihmisten kanssa oli hyvä ja turvallinen olla. Ehtoollisjumalanpalveluksen jälkeen oli tarjolla makeaa ja suolaista syötävää. Taas sitä oltiin syömässä, huh huh. Oli aika sanoa myös hyvästit suomalaisporukalle, joka huomenna suuntaa takaisin Suomeen. Illalla saimme kuulla Minnan kaunista laulua ja Neno sai netin toimimaan, jee. Huomenna pitäisi jaksaa herätä niin, että olisimme 8 jälkeen valmiina lähtemään Zagrebiin. 

Lyhyesti sanottuna; hyvin menee ja kivaa on!

-Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti