Täällä ollaan!

Eilen aamulla herätyskello soi kuudelta, vielä viimeset tarkistukset, että kaikki on mukana ja aamupala. Pikkusiskolla oli vähän itkukurkussa, kun sanoin heipat ennenkö lähdin junalle. Isä vei mut tuttuun tapaan juna-asemalle ja toivotti hyvää reissua. Itku tuli kuitenkin vasta siinä vaiheessa, ku luin Suskilta tullutta viestiä. Junamatka ja bussimatka lentoasemalle meni vähän sumussa, mutta lentokentällä olin onneksi valppaana ja osasin suunnistaa oikeaan paikkaan. Pian me kaikki kolme reipasta matkaajaa; minä, Minna ja Mirkka olimme kokoontuneet yhteen kasaan valmiina viemään laukut ruumaan ja lähtemään kohti turvatarkastusta. Turvatarkastuksesta selvittiin, eikä kukaan onneksi jäänyt sen tarkempaan syyniin. Odotellessamme lentokoneeseen pääsyä pohdimme ehtisimmekö tosiaan vaihtaa konetta Münchenissä, vai pääsikö vain matkalaukut jatkamaan matkaa kohti Kroatiaa. No ensimmäinen lento sujui hyvin. Mirkka innostui kuvaamaan maisemia, minä luin kirjaa ja Minna pelasi eli jokainen sai aikansa kulumaan. Päästyämme Müncheniin nauroimme, että meidän täytyi lentokoneesta poistuessamme siirtyä bussilla terminaaliin, jossa kuljimme viittojen avittamina turvatarkastukseen, jossa jokaisen passi tutkittiin mielestäni aika tarkkaan ja sen jälkeen jokainen joutui vielä jonkinlaisen kameran tarkastettavaksi. Ja tämän jälkeen suunnistimme taas bussiin, jolla pääsimme lentokoneeseen. Eli lyhyesti sanottuna lentokoneesta bussiin, terminaalin kautta takaisin bussiin ja koneeseen, jep. Toinenkin lento meni hyvin, vaikka kone oli niin pieni ja heiveröinen siihen ensimmäiseen koneeseen verrattuna.

Jokaisen matkalaukku saapui turvallisesti Zagrebiin ja vastassa meitä oli nuori mies Diego. Jokaisen matkalaukku nostettiin autoon ja ajelimme Kutinaan. Automatkalla tuli tunne, jos kuitenkin mentäisiin takaisin kotiin, mutta Kutinaan päästyämme ja pienen kierroksen jälkeen aloin innostua ja mietin miten siistiä tästä mahtaakaan tulla. Diego esitteli meille muun muassa ruokakaupat, jäätelöravintolan ja kebabravintolan. Saavuimme pienen kirkon pihaan, jossa vastassa oli kaksi poikaa. Meitä tervehdittiin suomeksi ja tuntuu oikeasti siltä, että meitä on odotettu tänne. Veimme tavaramme majoituspaikkaan, joka sijaitsi kirkon takana.  Kuudelta saimme syödä päivällistä, joka oli tehty meille valmiiksi; perunaa ja kalaa, oi että. Päivällisen jälkeen päätettiin lähteä ruokakauppaan ja käyttää Diegon neuvomaa oikoreittiä. Tuo oikoreitti olisi kuitenkin vaatinut kumpparit, joten oli parempi mennä jalkakäytävää pitkin. Kauppaan mennesssämme kello oli noin seitsemän ja täysin kirkas sää, ei mitää tietoa pimeydestä tai illasta. Kun astuimme ulos kaupasta ennen kahdeksaa oli ulkona pilkkopimeää ja aloimme pohtimaan miten kauan me mahdoimme kaupassa olla. Ostosreissu oli mielenkiintoinen. Se meni kutakuinkin niin, että siirryimme hyllyltä toiselle, pysähdyimme, seisoimme rivissä ja mietimme mitähän tuo on tai tuo, no otetaan vaikka tuo. Suomessa on tottunut siihen että normaalisti ruokaostosten loppusumma on kahdenkympin paikkeilla, mutta nyt se olikin 148 ja risat. Menee vielä hetken, että oppii, miten paljon kuna on euroina. 

Ilta meni ruokia maistellessa, netti saatiin toimimaan, suihkusta tulee lämmintä vettä ja kaikki on hyvin. Aamulla heräsin siihen, että ulkona satoi eli ei auttanut muu kuin kaivaa laukusta villapaita päälle. Jep Suomen kylmyyttä pakoon etelän lämpöön. Tuntuu oikeasti, ettei me nyt niin kaukana Suomesta olla. Vastaan on tullut koivuja, voikukkia, Lidl, Ikea ja majapaikassa tulee fiilis kuin olisi mökkireissulla. Mutta tänään varmastikin lähdemme tutustumaan siihen, mitä Kutina pitää sisällään. Lämmintä vaatetta vain päälle ja menoksi, hyvä tästä tulee.

-Anne